Flunssan viedessä kaikki voimat, tämän postauksen aikataulu hieman venähti.. Ihan normaalia minulle, harvoin mulla asiat tapahtuu niin kuin on hienosti omassa päässään suunnitellut. 😀 Hyvä puoli tässä on se et olen nyt ehtinyt testaamaan tilaamiani tuotteita ja osaan hieman sanoa mielipidettä jokaisesta uudesta purnukastani. Ecco Verde on siis ihan kamalan ihana. Tahtoisin ostaa sieltä mm. […]

Kirjoitin aiemmin joululahjaksi saamastani sivellinsetistä eli Spectrum Collectionsin kaunokaisista. Saan olle pesemässä niitä jo parin viikon välein, sen verran ahkeraan tulee suttailtua. Pelkkää rakkautta Spectrumia kohtaan! Mainitsin myös aiemmin kevään tuomasta levottomuudesta, eipä tuo ole tainnut helpottaa yhtään vieläkään. 😀 Seuraavaksi olisi esittelyssä vuodenaikaan sopivat sävyt, joita on tullut kevään ajan käytettyä ja kesäkin taitaa […]

Tartuin blogeissa pyörineeseen Kauneushaasteeseen. 🙂 Varhaisin meikkimuistosi Varhaisimmat meikkimuistoni taitavat liittyä äitiini. Hän toimi Oriflamen tuotteiden jälleenmyyjänä ja muistan pienenä istuneeni huoneessa täynnä naisia ihastelemassa Oriflamen tuotteita (iltamat taisivat olla yhdistettynä myös kamaliin Tupperware muovituotteisiin). Äidiltäni löytyi aina testereitä, pieniä minihuulipunia, joista sain vanhat sävyt leikkeihini. Ne olivat lähinnä vaaleanpunaisia ja hyvin neutraaleja sävyjä. Myöhemmin […]

Koulusta opittua, kynsinauhojen hierominen auttaa lisäämään verenkierota kynsijuuren alueella ja edistää ravinteiden kulkeutumista kynsiin, jolloin voidaan vaikuttaa kynisen kasvuun. Kynsinauhojen hoitaminen antaa myös siistin ilmeen käsille ja kynsilakkakin asettuu nätimmin kun kynsinauhat on hoidettu ja työnnetty paikoilleen. Jos siis iltaisin katsoo Netflixiä tai muuten telkkaria, kannattaa hankkia kynsinauhaöljyä tai -voidetta ja samalla hieroa jokainen kynsinauha pyörivin […]

2013 päätin lopettaa hiusten värjäämisen ja vaalentamisen synteettisillä aineilla kokonaan. Muutamia kertoja sävytin omaa väriäni tummalla kasvivärillä, mutta en ole kokenut siihenkään tarvetta enää hetkeen. Olen nautiskellut omasta luonnollisesta hiusväristäni ja ollut jota kuinkin tyytyväinen. Ennen kuin nyt olen alkanut haaveilemaan savivaalennuksesta latvoihini ja hieman sellaisesta liukuvärjäyksen tyyppisestä.. Mietin myös, että kenties myöhemmin latvat voisi […]

Olen itse pitänyt kesää aina vuodenaikana, jolloin ihoni voi todella hyvin. Uskon sen johtuvan monen asian yhteisvaikutuksesta. Ensinkin, kesällä meikkaan todella vähän, jos toisinaan ollenkaan. Iho saa kokea täydellisen rauhan ja hengittää vapaasti. Samoin ripset saavat levon kasvaa ja vahvistua ilman maskaraa. Olen sitä mieltä, että oli meikki kuinka luonnollista tahansa, meikittömät päivät tai viikot […]