Tää syksy on menny ihan älytöntä haipakkaa. Lokakuulle on tosi paljon kivoja juttuja jo tulossa. Näitä mä rakastin syyskuussa! Mossa Vitamin Oil Cocktail Nyt kun iho alkaa jälleen kuivua niin tää on ollut oikea pelastus! Levitän sen kasvoille lähinnä yöksi kosteusvoiteen alle. Tuntuu ettei mun ihoni ole vielä ikinä ollut näin hyvin kosteutettu ja ravittu. […]

Otsikko kuvaa juurikin oloani tällä hetkellä. Eikä tarkoituksena ole kuorrutella asioita ihan kuin elämäni mukamas olisi täydellistä.  Ei sellaista elämää olekaan, mutta tärkeintä on tehdä parhaansa siinä tilanteessa ja nauttia matkasta. Muutamaan otteeseen olen hehkuttanut mun sisältä kuplivaa hyvää oloa. Mistä se tunne sitten johtuu niin kyseessä on monen asian summa. Olen onnellinen, koska kesän […]

Kirjoitin aiemmin joululahjaksi saamastani sivellinsetistä eli Spectrum Collectionsin kaunokaisista. Saan olle pesemässä niitä jo parin viikon välein, sen verran ahkeraan tulee suttailtua. Pelkkää rakkautta Spectrumia kohtaan! Mainitsin myös aiemmin kevään tuomasta levottomuudesta, eipä tuo ole tainnut helpottaa yhtään vieläkään. 😀 Seuraavaksi olisi esittelyssä vuodenaikaan sopivat sävyt, joita on tullut kevään ajan käytettyä ja kesäkin taitaa […]

Tartuin blogeissa pyörineeseen Kauneushaasteeseen. 🙂 Varhaisin meikkimuistosi Varhaisimmat meikkimuistoni taitavat liittyä äitiini. Hän toimi Oriflamen tuotteiden jälleenmyyjänä ja muistan pienenä istuneeni huoneessa täynnä naisia ihastelemassa Oriflamen tuotteita (iltamat taisivat olla yhdistettynä myös kamaliin Tupperware muovituotteisiin). Äidiltäni löytyi aina testereitä, pieniä minihuulipunia, joista sain vanhat sävyt leikkeihini. Ne olivat lähinnä vaaleanpunaisia ja hyvin neutraaleja sävyjä. Myöhemmin […]

Olen itse pitänyt kesää aina vuodenaikana, jolloin ihoni voi todella hyvin. Uskon sen johtuvan monen asian yhteisvaikutuksesta. Ensinkin, kesällä meikkaan todella vähän, jos toisinaan ollenkaan. Iho saa kokea täydellisen rauhan ja hengittää vapaasti. Samoin ripset saavat levon kasvaa ja vahvistua ilman maskaraa. Olen sitä mieltä, että oli meikki kuinka luonnollista tahansa, meikittömät päivät tai viikot […]

Talvilomalla sattumalta törmäsin Bohon meikkeihin Joensuussa käydessä ja hankin silloin sarjaan kuuluvat kulmakynän ja peitevoiteen. Olen käyttänyt niitä nyt lähes kuukauden ajan aina kun meikkaan ja tykästyin tuotteisiin todella paljon! Peitevoide on helposti levittyvää ja antaa hyvän peittävyyden. Kulmakynän koostumus on ihanan pehmeä ja sillä saa loihdittua todella täyteläiset kulmat. Pääsiäisenä Tampereella piipahdettuani jalkani veivät […]