All the single ladies!

Tänään tuolla blogini Instagramin puolella kerroin, että parisuhteeni on päättynyt. En aio mennä sen tarkempiin yksityiskohtiin miksi näin tapahtui ja mitkä asiat siihen johtivat. Tämä on yksi isoista syistä, että olen pitänyt blogin puolella jo pidemmän aikaa hiljaisuutta, ihan vain inspiraation puutteen vuoksi. Luovuus tuntuu painuneen kasaan jo pidemmäksi aikaa.

Tällä hetkellä kuitenkin koen voivani purkaa tätä fiilistä nimenomaan luovaan tekemiseen. Vaikka pohdin jo blogin lopettamista, toistaiseksi vielä nautin tästä niin paljon vaikka aika on aina rajallista. Kenties tästä lähtee uusi suunta myös blogini suhteen. Siihen haluaisin ainakin yrittää panostaa oman jaksamisen antamissa rajoissa.

Pitkään aikaan ei talven tuleminen ole tuntunut näin pakkopullalta..

Fiilikseni ovat olleet viimeisen kolmen viikon aikana suhteellisen sekavat. Kolme vuotta on pitkä aika ja kyseessä oli minulle pisin parisuhde tähän mennessä. Totta kai sitä on edelleen harmissaan, mutta samalla koen helpotusta ja pyrin olemaan optimistisena uudelle alulle ja tulevaisuudelle. Helppoa se ei aina ole, mutta onneksi on ihania ihmisiä ja ystäviä ympärillä, jotka auttavat jaksamaan!

Maltalta palattuani minulle on jäänyt aivan järkyttävä kipinä lähteä taas Suomesta. Vaikka täällä on koti ja täällä on asiat hyvin, en voi mitään tälle tunteelle, että tahdon nähdä enemmän. Valmistumisen jälkeen haluan suunnata kohti ulkomaita, olen jopa villeimpinä hetkinä pohtinut Maltalle palaamista (tai ihan vakavasti miettinyt sitä). Tällä hetkellä minulla on vain tunne, ettei ole enää mitään sitovaa syytä pysyä täällä ja Suomeen pääsee aina takaisin.

Tää syksy on siis uusille aluille!

 

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Name and email are required