Tartuin blogeissa pyörineeseen Kauneushaasteeseen. 🙂

Varhaisin meikkimuistosi

Varhaisimmat meikkimuistoni taitavat liittyä äitiini. Hän toimi Oriflamen tuotteiden jälleenmyyjänä ja muistan pienenä istuneeni huoneessa täynnä naisia ihastelemassa Oriflamen tuotteita (iltamat taisivat olla yhdistettynä myös kamaliin Tupperware muovituotteisiin). Äidiltäni löytyi aina testereitä, pieniä minihuulipunia, joista sain vanhat sävyt leikkeihini. Ne olivat lähinnä vaaleanpunaisia ja hyvin neutraaleja sävyjä.

Myöhemmin ryhdyin ostamaan itse omia meikkejäni, kuka muistaa Anytime-sarjan tuotteet? Voi jestas siitä on jo kauan aikaa, tuntee olonsa vanhaksi kun tuotteita joilla opetteli meikkaamaan ei enää valmisteta. 😀 Aloitin meikkaamisen jo 5. luokalla ja silloin Anytime oli hyvin suosittu nuorten keskuudessa. Omistin suuren kokoelman huulikiiltoja ja kynsilakkoja. Yläasteella rajasin aina silmät ympäriinsä mustalla ja harjasin reilusti ripsaria ripsiin, muita meikkejä en juurikaan käyttänyt. Voi aikoja! 😀

Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?

En normaalisti pidä mukanani juurikaan meikkejä, ellen ole menossa juhliin joiden aikana haluan vähän korjailla illan aikana mahdollista kiiltoa tai lisätä huulipunaa. Joten normaalisti pakkaan laukkuuni lähinnä puuterin ja sillä hetkellä käyttämäni huulituotteen.

Acorellen Tea Garden hajuvesi on joululahja kahden vuoden takaa
Lempituoksusi

Omistin ennen myös valtavan kokoelman hajuvesiä, sain niitä joululahjaksi ja jokaiselta laivareissulta mukaani tarttui aina uusi tuoksu. Se oli sitä aikaa kun vielä käytin synteettisiä hajusteita. Tällä hetkellä minulta löytyy Acorellen energisöivä hajuvesi Tea Garden ja Acorellen vartalotuoksu Beach Water. Tea Garden on ehdottomasti syksyn ja talven tuoksuni, kun kaipaan raikkautta, puhtautta ja energiaa. Beach Water on selvästi enemmän keväälle ja kesälle, huomattavasti makeampi ja vaniljaisempi. Luonnonkaunis 2017-messut ovat tulossa ja tarkoitukseni on ostaa messutarjouksena itselleni uusi tuoksu, sillä Tea Garden alkaa uhkaavasti loppua. Acorelle valmistaa myös  pieniä roll-on parfyymeja, jotka ovat matkustaessa kätevämpiä.

Henkilökohtainen kauneusvinkkisi

En koe hirveästi tietäväni kikka kolmosia, joilla näyttää upealta. Uskon vahvasti, että kaikella mitä sisään laitamme on voimakas vaikutus siihen miltä näytämme myöskin ulospäin. Ensin on hyvä laittaa perusasiat kuntoon eli nukkua riittävästi, syödä monipuolisesti, liikua säännöllisesti. Ylipäätään pitää huolta itsestään ja se hyvä olo näkyy myös ulospäin.

Bohon huulipuna sävy 307 Coquelicot
Uusi kosmetiikkalöytösi

EkoPharman tuotteet eivät olleet itselleni ennestään kovinkaan tuttuja, ennen kuin nyt kosmetologi opintojeni yhteydessä olen päässyt tutustumaan tähän ammattikosmetiikkasarjaan paremmin. Tiesin heidän tuotteidensa perusperiaatteet ja ekokampaajani kovasti kehui heidän hiustuotteitaan. Olen ottanut EkoPharman koulussa tehtävien hoitojen lisäksi omaan arkikäyttööni ja olen pitänyt erityisesti hajustamattoman Mustaherukka-hoitolinjan tuotteista ja Vadelma-hoitolinjan tuotteista. Mustaherukka on erityisesti kuivalle, herkälle, atooppiselle iholle. Vadelma taas kirkastaa, kosteuttaa ja on soveltuva nuorelle iholle.

Ostin myös hiljattain ensimmäisen Bohon huulipunani sävyssä 307 Conquelicot. Sävy on kauniin oranssinpunainen ja koostumus tuntui hyvin kosteuttavalta ja helposti levittyvältä. Heiltä löytyy vielä erikseen mattasävyjä. Voi olla, että niistä joku tarttuu seuraavaksi mukaani..

Ikimuistoinen virheostoksesi

En nyt tiedä ovatko nämä ihan ikimuistoisia, mutta ainakin viimeisimpänä muistissa. Minulle on parikin kertaa käynyt, että kun lähden ostamaan jotain tiettyä tuotetta X, tulen kotiin ja sitä huomaa napanneensa väärän tuotteen. Olin Tampereen Sokoksella ostamassa Mossan kasvovettä. Kotiin tullessani huomasinkin ostaneeni päivävoiteen. Sama Helsingin Ruohonjuuressa, minun piti ostaa Laveran kasvovettä ja se olikin puhdistusmaitoa. 😀

Meikkivoiteella vai ilman?

Normaalisti tykkään käyttää meikkivoidetta, mutta jos olen viettämässä kotoilupäivää tai menossa urheilemaan, en tykkää laittaa meikkiä iholleni ollenkaan. Sama oikeastaan kesällä, siirryn mieluummin kevyempään Mossan BB-voiteeseen. Haluaisin kokeilla seuraavaksi mineraalimeikkipohjaa, joka on paljon kevyempi ja hengittävämpi iholle verrattuna perinteisiin meikkivoiteisiin.

Eyeliner vai kynä?

Käytän vaihdellen molemia, riippuen mitä olen tekemässä. Yläluomen rajaukseen Bohon nestemäinen eyeliner on erittäin hyvä, mutta muihin rajauksiin käytän aina kynää. Olen käyttänyt Benecosin rajauskyniä niin kauan kuin muistan, minulta löytyy musta ja valkoinen.

Laveran luomivärit ovat löytö kirppisryhmästä, kaikki avaamattomia
Tuote jota ilman et tule toimeen

Argitalin Kataja-Takiaisshampoo on ehkä tärkeimpiä tuotteitani hiustenhoitoa ajatellen. Ilman sitä päänahan ongelmani eivät olisi parantuneet. Latvat tuntuvat myös paksummilta, eivätkä enää kuivu ja haaraudu niin nopeasti. En ehkä myöskään pärjäisi ilman kunnon kosteusvoidetta, tällä hetkellä käytän Mossan päivävoidetta. Mainittakoon tässä vielä ehdottomasti lempi rispivärini luonnonkosmetiikan ripsareista, Bohon pidentävää ripsiväri.

Tuote jota haluaisit kokeilla

Tähän voisin kirjoittaa vaikka kuinka suuren listan. Luonnonkosmetiikkaa on niin paljon saatavilla ja tuotteita alkaa olla ihan laidasta laitaan. Tällä hetkellä hyvin suuressa suosiossa olevat nestemäiset huulipunat ovat saaneet luonnollisemman versionsa. Aromin nestemäiset huulipunat ovat vegaanisia ja sävyissä on varaa valita. Koostumukseltaan löytyy mattaa ja metallinhohtoista.. Ah!

Olen myös jo jonkin aikaa haaveillut kunnollisesta luomiväripaletista, josta löytyisi hieman enemmän valinnanvaraa. En tiedä miksi luonnonkosmetiikan puolella tunnutaan suosivan mieluummin yksittäisiä luomivärinappeja. Onneksi Couleur Caramelin luomiväripaletit no. 1 ja no. 2 ovat saatavilla Suomessakin. Kovasti haluaisin luomivärisiveltimeni niihin upottaa.

 

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Name and email are required