Kasviöljyt – mitä ja miksi?

Kuivan ihon ja muiden erilaisten iho-ongelmien ratkaisuun apu voi löytyä kasviöljyistä. Ne ovat yleisesti käytettyjä luonnonkosmetiikan raaka-aineita esimerkiksi erilaisissa kasvovoiteissa, seerumeissa ja kosteuttavissa hius- ja kasvonaamioissa. Öljyjä on myös nykyisin helposti ostettavissa erillisinä tuotteinaan ja valikoima on todella laajaa.

Öljyissä on siis eroja ja nämä erot ovat suoraan yhteydessä hintaan. Kasvien viljelytavat ja öljyn valmistustavat ovat ratkaisevassa asemassa. Esimerkiksi, jos kyseessä luomutuotettua öljyä, hinta on selvästi korkeampi. Laadusta kannattaa kuitenkin maksaa. Parhaimpia kauneudenhoitoon (ja ruuanlaittoon) soveltuvat kasviöljyt ovat kylmäpuristettuja, jolloin kasvia tai niiden osia ei lämmitetä yli 35 asteen, vaan öljyt puristetaan mekaanisesti kasvista. Tällä tavoin saadaan ensiluokkaista öljyä, jonka arvokkaat ainesosat kuten monityydyttämät rasvahapot, lestiinit, vitamiinit ja mineraalit säilyvät.

Öljyjen liian kova puristaminen, korkea lämpötila tai kemikaalien avulla öljyn irrottaminen saa aikaan laadultaan heikompia kasviöljyjä. Tällä tavoin heikennetään öljyjen luonnollista vaikutusta, öljy menettää ainesosiaan ja ominaismakunsa, sekä mahdolliset kemiallisten liuottimien jäämät ovat suuremmat.

Vaikuttavat kasviöljyt eroavat vielä muista kasviöljyistä laadun ja määrän suhteen. Vaikuttavia kasviöljyjä tuotetaan selvästi pienempiä määriä ja usein hyvinkin pienistä siemenistä. Ne sisältävät keholle välttämättömiä rasvahappoja. Tällaiset öljyt pitävät ihon kimmoisana ja vaikuttavat ihon luonnolliseen uudistumiseen, siksi erityisesti herkkä ja kuiva iho hyötyy niistä.

Itse kärsin etenkin näin talvella erittäin kuivasta ihosta. Minulla on todettu atooppista ihottumaa ja näin ollen ihoni on todella pintakuiva. Ruokavalion avulla voin toki vaikuttaa sisäiseen kosteuteen, mutta se ei pakkasten aikaan riitä yksistään pitämään ihoani kosteana. Löydettyäni kasviöljyt olen saanut ihoni ärtymistä ja kuivumista siedettävämpään suuntaan. Seuraavaksi ajattelin esitellä itselläni käytössä olevat öljyt ja niiden ominaisuudet.

20160305_191144
Pieni öljykokoelmani

Kasviöljyt

Prunus dulcis (manteliöljy)

Manteliöljyn yksi hyvistä ominaisuuksista on sen säilyminen. Jääkaapissa omani kesti hyvänä lähemmäs puoli vuotta. Se on täysin hajuton öljy, joten sopii hajusteita karttaville hoitoöljyksi. Se silottaa ja pehmentää ihoa, sopii myös hyvin rasvoittuvan ihon hoitoon. Itse käytän manteliöljyä ruuanlaitossa, sekä kosteuttamaan kuivia jalkojani. Sekoittamalla pari tippaa eteeristä öljyä manteliöljyyn saat kauniisti tuoksuvan vartaloöljyn.

Presea gratissima (avokadoöljy)

Ostin avokadoöljyn kokoelmaani kun luin, että sillä on anti-age vaikutus ja näin ollen se sopii erittäin hyvin silmänympärysvoiteeksi. Anti-age vaikutus tulee sen sisältämästä A-vitamiinista, joka auttaa uusia soluja muodostumaan ja hidastaa ihon pintakerroksen solujen sarveistumista ja hilesilyä.

20160305_190748
Naturdon avokadoöljy.

Risinus communis (risiiniöljy)

Myönnettäköön, että risiiniöljy ei vielä kuulu valikoimaani, mutta tarkoituksenani on korjata asia. Risiini kasvaa trooppisissa, subtrooppisessa ja Välimeren ilmastossa. Tosin, meillä Suomessa risiiniä myydään myös ryhmäkasvina eli yksivuotisena kesäkukkana. Risiini kuuluu tyräkkikasveihin. Sen siemenkodassa sijaitsevat öljypitoiset siemenet.

risiini (2)
Tähän väliin on pakko hyödyntää puutarhuriopintojeni aikana nappaamiani kuvia risiinistä. Silloin jo sen erikoinen ulkomuoto kiinnitti huomioni.

Risiini (3)

Risiiniöljy poikkeaa muista öljyistä, sillä se on vesihakuinen eli se liukenee myös etanoliin ja näin ollen sitä käytetään rasvatasapainon ylläpitäjänä alkoholipitoisissa tuotteissa kuten deodoranteissa. Lisäksi olen lukenut, että risiiniöljyllä on ripsiä tuuheuttava vaikutus. Sivelemällä risiiniöljyä päivittäin ripsien tyveen se nopeuttaa ripsien kasvua ja hoitaa niitä, sama vaikutus on ilmeisesti havaittavissa myös hiuksissa.  Tämänhän takia heräsi kiinnostukseni kokeilla!

Simmondsia chinensis (jojobaöljy)

Jojobaöljy on oikeastaan vahaa, joka muuttuu juoksevaksi yli 10 asteen lämpötilassa. Öljy puristetaan jojobapensaan pienistä siemenistä. Se on myös lähes tuoksutonta ja säilyy hyvin. Lempeä ihoöljy, joka imeytyy nopeasti eikä jätä rasvaista tunnetta iholle. Käytän sitä itse toisinaan kasvoille hoitavana öljynä tai laitan pari tippaa ennen meikkivoiteen levittämistä kosteuttamaan pohjaa. Erinomainen myös karhean ja rasittuneen ihon hoitoon. Toisinaan hieron pari tippaa jojobaöljyä käsiini ja tasoittelen öljyn hoitoaineeksi kosteuttamaan hiuseni latvoja.

20160305_190515
aqua oleumin jojobaöljy. Itselläni ollut todella riittoisa ja säilynyt hyvin.

Vaikuttavat kasviöljyt

Argania spinosa (argaaniöljy)

Argaaniöljyä ei voi olla tarpeeksi ylistämättä! Se sisältää yli 80% tyydyttymättömiä rasvahappoja ja se sopii erinomaisesti kypsälle iholle, kuivalle iholle, rypyille ja muille ikääntymisen merkeille. Huomaan sen koostumuksen eron verratessani muihin käyttämiini öljyihin, se on täyteläistä, paksua ja tehokkaasti kosteuttavaa. Täydellinen öljy hoitamaan kuivaa ihoa ja kosteuttamaan hiuspohjaa ja kuivia latvoja. Hieron argaaniöljyä kauttaaltaan hiuksiini ja päänahkaani antaen sen vaikuttaa muutamasta tunnista jopa yön yli ja hiusten pesun jälkeen hiukset tuntuvat ravituilta ja kiiltäviltä.

20160305_190251
Argaaniöljy. Suhteellisen iso pullo, jonka sain nyt joululahjaksi isältäni. Ei oikeampaan olisi lahja voinut osua, sillä käytän tätä lähes päivittäin. <3

Oenothera biennis (helokkiöljy)

Helokkiöljyn ostin nimenomaan sen atooppista ihoa hoitavien ominaisuuksien takia. Se sopii myös psoriasiksesta ja ihottumasta tai aknesta kärsivän ihon hoitoon. Se lievittää oireita, hoitaa, virkistää ja heleyttää ihoa. Rasittuneet hiukset hyötyvät helokkiöljystä esimerkiksi hiusnaamion tai tehohoidon yhteydessä. Itselleni jälleen monitoimiöljy, jota käytän ihonhoidossa, hiuksiin ja taisinpa notkistaa sillä tahmentunutta huulikiiltoa. 😀

20160305_190612
Born to Bio helokkiöljy. Ps. taustalla kirpparilta löytämäni ihana mökki, johon sisälle mahtuu tuikku ja piipusta kaadan aina eteerinenöljy-vesi-seosta ja pian yksiössäni tuoksuu ihanasti sitruuna tai teepuu. :3

Kasviöljyt ja hoitavat kasviöljyt ovat itselläni nykyisin jokapäiväisessä käytössä. Haen niistä aina ratkaisua ja selvästi vartalovoiteiden tai emulsioiden käyttö on minulla vähentynyt öljyjen käytön myötä. Johtuen ihan siitä, ettei niihin ole sekoitettu turhia ainesosia tai väriaineita, jolloin voin olla varma niiden puhtaudesta ja niiden hoitavien ominaisuuksien todellisista vaikutuksista.


 

Nyt sitten vähän tiedoitusasiaa tähän loppuun…!

Blogini viettää jälleen lomaa parin viikon ajan, mutta Mari huhkii sitäkin kovemmalla tahdilla. Tällä hetkellä olen tosiaan Ruotsissa, Skinnskattebergissä opiskelemassa intensiivisesti Bioenergy supply chains-opintojaksolla. Lukujärjestystä katsoessani mietin että olenko jälleen vähän kunnianhimoisesti lähtenyt liikkeelle, työntäyteliäät pari viikkoa siis luvassa. Ottaen huomioon, että Suomessa jää nyt parin viikon opinnot myös rästiin ja niitä saa sitten iloisesti ottaa kiinni ja pukertaa kevään loppuun asti. 😀

Muttaa.. kerta mahdollisuus sattui eteen niin mikseipä siihen tarttuisi. Hyvillä mielin voi sitten lomailla toukokuussa pari viikkoa ennen työharjoittelua. 🙂

Lähteenä kasviöljyihin käytin kirjaa: Rita Stiens – Totuus kosmetiikasta : Parasta iholle, hiuksiin ja meikkiin. Hyvä yleisopas kaikkien kosmetiikkatuotteiden sisällöstä, hyödyllisyydestä ja myös hyödyttömyydestä.

Comments

  • Gift Morocco on

    Interesting thanks for your post.

    https://giftmorocco.com

    reply

    • mm

      Mari on

      Thank you! I love using vegetable oils for my skin. 🙂

      reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Name and email are required