DIY: savinaamio

Vaihdettuani pari kuukautta sitten perinteisestä kampaamosta ekokampaamoon, hurahdin aivan täysillä savituotteisiin! Ihmettelin jo kauan aikaa, miksi hiukseni tuntuivat aina pesun jälkeen todella kuivilta ja latvat alkoivat haarautua nopeammin kuin itselläni normaalisti. Ostin jojobaöljyä sisältävää shampoota ja silti raavin hiuspohjani verille. Ekokampaaja arvioi, että hiusteni huonolaatuisuus johtui kerrostaloni vanhoista putkistoista, joista pääsee imeytymään hiuspohjaan ja latvoihin rautaa, kuparia ja kalkkia. Hän suositteli savishampoota ja yhdellä tuotteella olen saanut atooppisesta ihostani johtuvan päänahan kutiamisen ja hilseilyn rauhoittumaan täysin ja samalla latvani voivat paremmin kuin koskaan!

Savea on montaa erilaista tyyppiä, riippuen käyttötarkoituksesta. Sitä löytyy myös sisäisesti nautittavassa muodossa. Tällä kertaa keskityn lähinnä vihreään saveen. Vihreällä savella on monia loistavia ominaisuuksia, kuten:

  • puhdistaa ihoa epäpuhtauksista
  • korjaa ihovaurioita
  • vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa
  • laskee turvotusta
  • rentouttaa ja laukaisee vartalon jännitystiloja
  • poistaa selluliittia

Osa vaikutuksista on havaittavissa lähinnä sisäisesti nautittuna, mutta iholla ja hiuksissa savi toimii loistavana syväpuhdistajana. Koska tiedän jo mitä mahdollisimman puhtaassa muodossa oleva savi pystyy tekemään hiuksille, olin enemmän kuin innoissani päästessäni testaamaan sen vaikutusta ihoon! Joten tutkittuani tätä luonnon ihmeainetta, löysin mainion ohjeen kuinka hyödyntää savea myös ihonhoidossa.

Tein siis aivan ensimmäistä kertaa savinaamiota itse ja olin varautunut kokeilun menemään pieleen, mutta kaikki sujuikin yllättävän hyvin. Ainakin sain kasvonaamioksi soveltuvan tuotteen, että siinä mielessä onnistunut eka kerta. 😀

Syväpuhdistava savinaamio

1 dl vettä
1 rkl rosmariinia
1 rkl laventelinkukkaa
1–2 dl vihreää savea
6 tippaa manteliöljyä
1 tippa teepuuöljyä

 

20151211_135946 (2)
Ainekset

Hieman lisätietoa ensin käyttämistäni raaka-aineista. Eteerinen teepuuöljy on Frantsilan ja tilasin sen Ruohonjuuresta hintaan 11,50€. Samoin myös luomu laventelinkukkayrttitee on Ruohonjuuresta ja maksoi 6,35€. Voi siis nauttia raikastavana yrttiteenä myös. Naturado vihreä savijauhe on Hyvinvoinnin Tavaratalosta, 6,80€. Kyseisessä valmisteessa on käytetty Montmorillonite-savea, joka imee tehokkaasti epäpuhtauksia. Manteliöljyni on Valioravinnon valmistamaa kylmäpuristettua manteliöljyä. 500ml pullollinen maksaa 16,70€ ja sitä voi käyttää myös ruuanlaitossa tai esimerkiksi ihonhoidossa.

20151211_140427

Vasemmalla laventelinkukka ja oikealla rosmariini. Keskellä Marin taiteellisuus iski.

Sitten itse savinaamion valmistukseen!

Ensin mitataan vesi kattilaan. Sen kiehuessa lisätään kattilaan rosmariini ja annetaan sen kiehua kannen alla noin 5 minuuttia. Seuraavaksi lisätään laventelinkukka ja annetaan senkin kiehua 5 minuuttia. Keittäessä yrteistä tulee mitä ihanin tuoksu!

20151211_141107

20151211_141955 (2)
Tältä soppa näytti loppuvaiheessa.

Kannattaa tosiaan huomata ettei ihan täydellä teholla vettä kiehuta. Itsellä pääsi hieman liikaa haihtumaan, joten jouduin ihan vähän lisäämään loppuvaiheessa.

Tämän jälkeen keitos siivilöidään astiaan, johon varsinaisen tuotteen haluaa tehdä. Alkuperäisessä ohjeessa suositellaan seoksen kaatamista harson läpi. Itse käytin siivilää eikä läpi päässyt kuin ihan muutamia yksittäisiä murusia.

20151211_142441

20151211_142521
Siivilöity soppa!

Annetaan yrttiliuoksen jäähtyä hetken aikaa.

Seuraavaksi sekoitetaan mukaan itse savi. En täysin noudattanut tarkkaa mittaa savea lisätessäni. Lisäsin aina teelusikallisen kerrallaan ja kokeilin hieman näppituntumalla. Silti huomasin ehkä parin viimeisen lusikallisen olevan liikaa ja naamiostani tuli aika paksua, mutta toimivaa.

20151211_144200 (2)

20151211_144327
Savivelliä 😀
20151211_145030
Lopputulos kun savea alkoi olla riittävästi

Lopuksi lisätään enää öljyt ja savinaamio on valmis käytettäväksi!

20151211_144714
Manteliöljyä, tosin kyseisellä pullolla on vaikeaa saada tippoja, että itselläni humahti varmaan teelusikallinen 😀
20151211_144931
Teepuuöljyn tuoksu on mielestäni aivan ihana, mutta sen lisäksi sillä on hyviä ominaisuuksia mm. aknen hoidossa

Savinaamio säilyy jääkaapissa kolmisen viikkoa, että jos sattuu tekemään isompaa erää kannattaa kutsua kaikki läheiset naamiolle tai levittää savea laajemmallekin alueelle, kuten dekoteelle.

Nyt kun minulla oli ensimmäinen erä itse väkertämää savinaamiota valmiina, pakkohan sitä oli päästä testaamaan! Halusin ensin kuoria ihon ennen naamiota ja käytin siihen perinteisiä käytettyjä kahvinpuruja. Kookosöljyä ei juuri sillä hetkellä ollut käytettävissäni, joten kokeilin sen sijaan jojobaöljyä.

20151211_151334
Kahvinpuruista irtosi myös ihana kahvin tuoksu ja on myös syynsä miksi tykkään etuhiuksista enemmän itselläni 😀
20151211_152305
Ihan ite tein

En siis kärsi pelkästään kuivasta hiuspohjasta vaan myös todella kuivasta ihosta. Silti vaikka savi onkin todella syväpuhdistavaa, ihoni ei kuivanut niin pahasti tämän naamion jälkeen kuin muilla kokeilemillani savinaamioilla. Lisäsin kuitenkin vielä vähän voidetta huuhtelun jälkeen ja seuraavana aamuna iho tuntui ihanan pehmeältä ja puhtaalta. Savi tulee varmasti pyörimään tulevissakin kokeiluissani. 🙂

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Name and email are required